Nobinan asiakkaat: Hyvällä matkalla on tasainen kyyti

23.1.2012

Helsingin linjoillamme 80-83 järjestettyyn yleisökilpailuun vastanneet asiakkaat odottavat bussimatkalta tasaista kyytiä ja ystävällistä palvelua.
"Menin ensimmäistä kertaa uudella bussillanne, ja matka oli todella miellyttävä." (Asiakas Herttoniemen linjoilta)
Nobina kysyi yleisökilpailussaan, millainen on hyvä bussimatka. Useimmissa vastauksissa korostui kuljettajan toiminta: että matka sujuu tasaisesti, mutta samalla ripeästi, ja kyyti on turvallista. Myös kuljettajan ystävällinen käytös on asiakkaillemme tärkeää.

"Ennen kuin olin edes lukenut 'vihreistä busseistanne', olin pannut merkille tasaisen ajotapanne", kiitteli eräs asiakas. Nobina lupaa tehdä parhaansa, ja on välittänyt kilpailussa saadut asiakkaiden toiveet kuljettajien luettavaksi Herttoniemen varikon taukotilaan. Toivomuksia on kerrottu kuljettajille myös maanantaina 23.1. pidetyssä Vihreä Matka -koulutuksessa.

Kilpailussa Nobina-selkärepun voittivat Joonas Pio, Marja-Terttu Soppela ja Tony Wickholm. Lisäksi arvottiin 50 Nobinan led-avaimenperää. Kaikille voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.