1. Nobina Suomi /
  2. Töihin Nobinalle /
  3. Uratarinoita /
  4. Ryhmäpäällikkö näyttää suuntaa

Ryhmäpäällikkö näyttää suuntaa

Ville Poti ohjaa ja tukee kuljettajaa tämän omassa työssä. Hänen mukaansa parasta ryhmäpäällikön tehtävässä on nähdä työntekijän oppivan ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti.

– Työni edellyttää pitkäjänteisyyttä, sillä työn tulokset näkyvät joskus vasta pitkällä aikavälillä. On hienoa, kun näen kuljettajan kehittyvän työssään ja alkavan oma-aloitteisesti kehittää tapaansa toimia kuljettajana, Poti sanoo.

 

Kun Nobina saa ajettavakseen uutta liikennettä, Poti on mukana suunnittelu- ja käynnistyspalavereissa. Myös erilaisten koulutus- ja teemapäivien suunnittelu ja organisointi kuuluvat olennaisena osana työhön.

 

Potin päivä alkaa usein sähköpostien ja viestien läpikäynnillä. Päivät täyttyvät erityyppisistä keskusteluista kuljettajien kanssa: välillä käydään läpi työnjohdollisia asioita tai pidetään kehityskeskusteluja. Usein palaverit liittyvät myös ihan työn arkeen kuten työvuoroihin, reittiopastukseen tai varusteiden hankintaan.

 

Vaikka keskustelut edellyttävät etukäteissuunnittelua, päivän kulku saattaa silti muuttua äkisti esimerkiksi sairastumisten tai muuttuneiden sääolosuhteiden vuoksi. Yllättäviä tilanteita tulee säännöllisesti eteen liikenteessä, ja silloin Poti lähtee paikan päälle selvittämään tilannetta.

 

– Onnistunut päivä on sellainen, kun on saanut jonkin ongelman ratkaistua ja huomaa, että kuljettaja on herännyt ajattelemaan ja sisäistänyt jonkin asian, jota on voitu työstää pidemmän aikaa, Poti summaa.

Copyright Nobina 2024